maanantai 15. tammikuuta 2018

Niin se vain seitsemän viikkoa meni yhdessä hujauksessa. Lauantaina läksi Bessi Raaheen ja tänään Baikal Poriin. Bertta jääkin tänne lähelle, Joensuun kupeeseen.
Huoletta saa laittaa pennut maailmalle kun kaikissa kodeissa on tai on ollut dreeveri. Näyttelyitä on jo suunniteltu ja ajokokeetkin "kummittelevat" puheissa. Toiveet on korkealla mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Jalat maassa tukevasti, turha pilvilinnoja rakennella. Pääasia että pennut pysyvät terveinä ja ettei mitään haavereita sattuisi.
Kaikki pennut ennättivät oppia melkein sisäsiisteiksi. Kovasti ruikutettiin ulko-ovella kun kakkahätä ilmoitti ollemassa olostaan. Sain kun sainkin vihellyksen kutsuhuutona tarttumaan kaikkien muistiin. Nyt tultiin jo juosten kun vislasin, niin ulkona kun sisälläkin, fiksuja ovat noinkin pienet kaverit!
Norttille tuli hätä kun ensimmäinen pentu lähti mutta rauhottui melko pian. Toisen pennun lähdöstä ei ollut moksiskaan. Tottahan käsitteli asiaa aikansa ja ymmärsi että luopumisen aika on tullut nyt. Pitää nyt ajatuksia suunnata toisaalle ja lenkkeilyttää mahdollisimman paljon. Jäniksen jälkiä on melkoisesti teiden varsilla ja piha puputkin tallaa hajuja ympäri aitausta. Jospa nuo tisut pienentyisi nopeaan niin päästäisiin ajohommiin vielä tälle kaudelle.



                                            Eilen meitä oli vielä jäljellä kaksi kaunokaista.



                                                         Tänään läksi Baikal.



Ja Bertta somisti nukkumapaikan dreeverille sopivalla kuosilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti