sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Rauhoittunut on elämänmeno. Bertalta leikattiin joitakin päiviä sitten ylimääräinen kannus ja napatyrä. Neitokainen on toipilaana minun luona tulevan viikon loppuun saakka. Jalassa olevien tikkien vuoksi on seurailtava ettei pentu pääse nakertamaan niitä pois.
Vaikka toipilas onkin niin ei näy menoa haittaavan. Nortin kanssa leikkii entiseen malliin ja yksinkin ravataan kun huippu ravurit.
Jotta täällä kotona olo ei tylsistyttäisi, aloitettiin kyläily ristiäisten merkeissä. Bertta oli riemuissaan kun oli paljon lapsia mutta rauhoittui kuitenkin kuljetuskoppaan jotta virallinen osuus saatiin hoidettua. Helppo tämän pennun kanssa on matkustella. Hiljaa on kopassaan vaikka ei nukukkaan. Vielä kun on jo oppinut melkein sisäsiistiksi niin ei tarvitse lattioitakaan puhdistella. Kotona pissi saattaa vielä tulla lehden päälle mutta kakalle osataan jo pyytää ulos. Seuraava kyläreissu onkin tiistaina, käydään tutustumassa tulevaan kotiin
Hyvin on samantyylinen Nortin kanssa. Ei ota paineita matkustamisesta vaikka istuu suurimman osan matkasta. Nyt kun on päässyt petiin nukkumaan, sukeltaa peiton alle ja petaa nukkumapaikkansa mieluisekseen.yhtä suurella hartaudella kun Nortti, hampailla peittoja nostellen,
Kyllä tästä neitistä hyvä tulee kun saadaan tikit jalasta pois ja moiset harmit taka-alalle. Tässä odotetaan lumisateen loppumista, jotta pihapupukin liikkuisi ja Bertta pääsisi jälkiä nuuhkaisemaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti